

Meistä
Hei,
Mediatrade on toiminut alan edelläkävijänä ja asiakkaiden apuna jo yli 30 vuotta. Tämän myötä myös yrityksemme tärkein voimavara, henkilöstömme, on ehtinyt olla mukana monelaisessa.
Kuvassa yllä näet yhteensä yli 230 todella monipuolista vuotta kokemusta alalta – näistä reilut 70 vuotta on koettu Mediatradessa.
Olipa haasteesi mikä tahansa, otamme sen ilomielin vastaan ja pyrimme ratkaisemaan sen kestävällä tavalla.
Kiitos, kun saamme olla mukananne.

Mediatrade on
digitaalisen median tuotanto-, jakelu- ja hallintajärjestelmien ratkaisutoimittaja.
Asiakkaitamme ovat TV-yhtiöt, tuotantotalot, puhelinyhtiöt, kaapelitv-, IPTV- ja teleoperaattorit sekä julkisen sektorin toimijat, kuten sairaalat, oppilaitokset ja puolustusvoimat.

Edustamme
maailman johtavia laitevalmistajia ja ohjelmistokehittäjiä. Asiantuntijoillamme on pitkän kansainvälisen toiminnan myötä kehittynyt kontaktiverkosto.
Koostamme oman näkemyksemme parhaista ratkaisuista asiakkaan tarpeita kuunnellen.
Olemme tuoneet lukuisia innovaatioita ensimmäisenä Suomeen: virtuaalistudiot, NL-editointi, DVD-koostaminen, LED-valaisu, tiedostopohjaisuus, verkotetut arkistot, IPTV-jakelu, tilausvideojärjestelmät jne. Vaikka edelläkävijän rooli ei aina ole helppo, se on palkitsevaa. Siksi tarjoamme uusimmat ratkaisut jatkossakin. Niiden avulla tuemme myös sinun liiketoimintamalliesi kehittymistä.
TV-ala on jatkuvan muutoksen kourissa. Teräväpiirto, massamuistit ja suuret kaistanopeudet ovat esimerkkejä teknologian harppauksista. Merkittävämpää on niiden sallimat muutokset sekä tuotantoprosesseissa, joissa tiedostopohjaisuus tuo omat haasteensa, että loppukuluttajien käyttäytymisessä, jossa nettivideot ja maksukanavat pirstovat entisestään asiakaspohjaa.
Mediatradessa ymmärrämme, että näillä on perinpohjainen vaikutus liiketoimintamalleihin.
Taidonnäytteinä mainittakoon mm. YLE:n alueuutisstudiot, TV-kanavien aineistoarkistot, Eestin television matrisointi- ja lähetyskeskusprojekti sekä Leviran monikanavainen ulosajokeskus, joka mm. lähettää HD-kanavia Pohjoismaihin. Mediatrade on kunnostautunut myös lähetys- ja siirtojärjestelmissä: olemme viime vuosina rakentaneet enemmän uusia kaapeli- ja IPTV-lähetyskeskuksia kuin kukaan muu Suomessa.
Mediatradelaiset ovat monipuolisia alan ammattilaisia kuvaajista animaattoreihin, valohifistelijöistä insinööreihin, kauppatieteen maistereista radioalan kehittäjiin. Monipuolinen osaaminen ja kokemus tarkoittaa, että meiltä löytyy oikea asiantuntemus pienemmistä laitehankinnoista aina vaativiin integraatioihin asti.
Voit tutustua asiantuntijoihimme alla!
Asiantuntijamme

Mikko Saarinen
Managing Director
Kiva, kun olet kiinnostunut yrityksestämme. Saat minuun ja kollegoihini parhaiten yhteyttä vierailemalla liiketiloissamme, mutta myös puhelin ja sähköposti toimivat.
+358201557723
mikko.saarinen@mediatrade.fi

Mirva Valkeapää
Production Equipment Specialist
Työskentelen Mediatradella tuotantovälineiden ja testailun parissa. Olen tehnyt töitä erilaisissa AV-alan tehtävissä, nykyisin painottuen kameroihin.
OsaamisalueetJälkituotanto, Kuvaus, Valaisu
+358201557727
mirva.valkeapaa@mediatrade.fi

Marjo Luhtaniemi
Back Office Specialist
Hoidan toimistomme juoksevat asiat sekä päivittäiset Back office-tehtävät. Vastuulleni kuuluu myös logistinen kokonaisuus, eli tavaran vastaanotto, varastointi ja jakelu asiakkaille.
OsaamisalueetBack Office, Logistiikka
+358201557734
marjo.luhtaniemi@mediatrade.fi

Jukka Ruuskanen
Production Equipment Specialist
Minulta löytyy vahva osaaminen kuvaus-, valaisu- ja audiopuolelta. Nautin kokonaisuuksien rakentamisesta ja toteuttamisesta. Vapaa-ajallani testailen kalustoa ja teen erilaisia kuvausprojekteja.
OsaamisalueetKuvaus, audio, valaisu
+358201557729
jukka.ruuskanen@mediatrade.fi

Kukka Harvilahti
Communications and Marketing
Vastaan Mediatradella viestinnästä, verkkosivuista, markkinoinnista ja tapahtumista. Olen koulutukseltani antropologi ja animaatiostakin olen tutkinnon tehnyt.
OsaamisalueetAudio, Jälkituotanto, Tapahtumat, Uutiset
+358201557724
kukka.harvilahti@mediatrade.fi

Mikko Leino
System Specialist
Vastaan perinteisistä videotuotantolaitteista ja -välineistä. Vastuullani on myös striimaus- ja web-tuotantoratkaisut.
OsaamisalueetKuvaus, audio, ohjelmatuontanto, striimaus
+358201557732
mikko.leino@mediatrade.fi

Esa Lötjönen
Senior Specialist, Audio
Hallitsen radion sisällöntuotannon prosessit ja teknisen toimintaympäristön. Osaan myös äänituotannon kokonaisratkaisut Podcast-studioista valtakunnallisten radiokanavien toteutukseen.
OsaamisalueetAudio, lähetys ja siirto, ohjelmatuotanto
+358201557722
esa.lotjonen@mediatrade.fi

Janne Trogen
Product Manager
Minulla on kolmenkymmenen vuoden suunnittelu- ja toteutuskokemus broadcast- ja ohjelmansiirtoasennuksista. Mediatradella vastuullani on audio- ja komentolaitteet, sekä projektit ja asennukset.
OsaamisalueetAudio, Lähetys ja siirto, Tapahtumat
+358201557721
janne.trogen@mediatrade.fi

Lauri Virkki
Project Manager
Vastaan Mediatraden projektien vetämisestä. Myös järjestelmäsuunnittelu kuuluu toimenkuvaani. Projektitehtävien lisäksi tunnen hyvin tuotantotekniikkaan liittyvät haasteet, työkalut ja työnkulut.
OsaamisalueetKuvaus, ohjelmatuotanto, IP tekniikat
+358201557720
lauri.virkki@mediatrade.fi

Tommi Rosnell
Business Development Manager
Toimin Mediatradella tuotantovaloasiantuntijana. Studioiden valaistuksen ja tuotantojen työjärjestyksen suunnittelu ovat erikoisalaani.
OsaamisalueetJälkituotanto, kuvaus, valaisu
+358201557730
tommi.rosnell@mediatrade.fi

Ossi Laine
Senior Specialist, Broadcast & Distribution
Etsitkö ratkaisuja tai onko sinulla haasteita lähetys-,studio-, tuotanto-, siirto- ja jakelujärjestelmien alueella? Selvitetään haasteet yli 20 vuoden kokemuksella broadcast-sektorilta.
OsaamisalueetLähetys ja siirto, ohjelmatuotanto, striimaus, uutiset
+358201557725
ossi.laine@mediatrade.fi

Sampo Kaikkonen
System Specialist
Työnkuvaani Mediatradella kuuluu lähinnä jälkituotanto-, medianhallinta- ja tallennusjärjestelmien suunnittelu, myynti ja tekninen tuki.
OsaamisalueetJälkituotanto, tiedostopohjaiset työnkulut, tallennusjärjestelmät, arkistointi
+358201557728
sampo.kaikkonen@mediatrade.fi

Ilari Lehtonen
Repair and maintenance coordinator
Vastaan Mediatradella laitteiden huoltotöiden koordinoinnista sekä avustan markkinoinnin tehtävissä.
OsaamisalueetHuollot
+358201557714
ilari.lehtonen@mediatrade.fi